IHN-taudin rajoitusvyöhyke lakkautettu

16.7.2019

Lohikalojen IHN-taudin leviämisen estämiseksi perustettu rajoitusvyöhyke on lakkautettu Iin ja Simon kuntien alueella, Perämeren rannikolla. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira (nyk. Ruokavirasto) perusti rajoitusvyöhykkeen marraskuussa 2017, kun lohikalojen virustautia löytyi kahden merikassikasvattamon kirjolohista. Kasvatuslaitosten näytteistä ei ole löytynyt IHN-virusta enää kalojen hävittämisen, välineistön puhdistuksen ja kasvatustauon jälkeen. Tautia ei myöskään ole todettu rajoitusvyöhykkeeltä pyydetyistä luonnonvaraisista kaloista.

Ruokavirasto
Tiedote
15.7.2019

IHN-taudin rajoitusvyöhyke lakkautettu Iin ja Simon kuntien alueelta
 

Vaikka rajoitusvyöhyke lakkautetaan, tehostettua IHN-taudin seurantaa alueella jatketaan. Maa- ja metsätalousministeriö on luokitellut asetuksellaan entistä rajoitusvyöhykettä vastaavan alueen seuranta-alueeksi, jolla toteutetaan IHN-taudin seurantaa IHN-taudista vapaan aseman palauttamiseksi. Vastaavat IHN-seuranta-alueet on perustettu myös Tervossa, Nurmeksessa ja Kaavilla todettujen IHN-tapausten ympärille. Seurantaohjelmat kestävät vähintään kaksi vuotta.

Seuranta-alueilla sijaitsevista kalojen pitopaikoista tai luonnonvesistä ei saa siirtää eläviä lohia tai kirjolohia tai niiden sukusoluja muualle Suomeen. Alueelle tuotaville lohille ja kirjolohille tai niiden sukusoluille vaaditaan lähtöpitopaikan virkaeläinlääkärin myöntämä terveystodistus. Muiden kalalajien siirtoja alueelle, alueen sisällä tai alueelta pois ei ole rajoitettu.

Alueella voi kalastaa ja liikkua normaalisti. Kalastuksessa käytettäville välineille suositellaan kuitenkin desinfiointia ennen muissa vesistöissä kalastamista. Jos alueen kaloissa havaitaan IHN-tautiin viittaavia oireita tai kuolleisuutta, tulee välittömästi ottaa yhteyttä kunnaneläinlääkäriin tai aluehallintoviraston läänineläinlääkäriin.

Lohikalojen tarttuvaa, vertamuodostavan kudoksen kuoliota eli IHN-tautia todettiin ensimäistä kertaa Suomessa marraskuun lopulla 2017. Tammikuuhun 2018 mennessä tautia löytyi yhteensä kuudesta kohteesta: Tervon kalanviljelylaitoksesta, kolmesta kalalammikosta Pohjois-Savossa sekä kahdesta merikasvatuslaitoksesta Iissä. Kaikki tartunnat todettiin kirjolohissa, ja tapaukset olivat yhteydessä toisiinsa. Selvityksistä huolimatta ei ole voitu varmistua siitä, mitä kautta virus levisi Suomeen. Kaikki tartuntapaikat on saneerattu hävittämällä niistä kalat sekä puhdistamalla ja desinfioimalla välineistöt ja kasvatusaltaat. Iissä merikassikasvatuksessa pidettiin lisäksi kasvatustauko vuonna 2018.

IHN-tauti on lakisääteisesti vastustettava, helposti leviäviin eläintauteihin luokiteltu lohikalojen tauti, joka aiheuttaa kuolleisuutta yleensä alle kahden kuukauden ikäisille kaloille. Tautiin ei ole olemassa lääkettä, eikä rokotetta ole käytössä Euroopassa. Ihmisiin ja lemmikkeihin IHN-tauti ei tartu ja kalaa voi Suomessa syödä normaalisti.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Hanna Lounela, p. 050 406 0125, etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi