Vesi- ja maa-alueemme

Kuivaniemen Osakaskunnan vesi- ja maa-alueet (139-407-876-1) sijaitsevat Oulun läänissä Iin kunnan Kuivaniemen kylän alueella. Osakaskunnan vesialueita on Perämeren rannikolla Liikalanperän ja Onsajanmatalan pohjoispuolelta Simon kunnan rajalle saakka, Kuivajoen alajuoksulla, Hyryn kylän kohdalla Kuivajoessa sekä lisäksi vielä pienemmissä vesistöissä.”

Kalastuspaikat

Kuivaniemen Osakaskunnan meripyyntipaikat sijaitsevat osakaskunnan merenrannan  vesialueella Simon kunnan rajalta Myllykankaan Liikalanperään ja Onsajanmatalan pohjoispuolelle ja nahkiaispaikat sijaitsevat Kuivajoen alajuoksulla välillä Perämeri - Heinikosken silta. Kuivajoen yläjuoksun yhteislupia myy Kuivajoki ry.

Kuivaniemen Osakakunnan vesillä pyynti tapahtuu pääasiassa rysillä, loukuilla ja verkoilla. Kuivajoella pyydetään viehe- ja perhovälineillä. Nahkiaisen pyynti tapahtuu perinteisillä pajusta tehdyillä nahkismerroilla.

Kuivajoki

Kuivajoki virtaa Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa Iin kunnassa entisen Kuivaniemen kunnan alueella.

Joki saa alkunsa Oijärvestä ja laskee Perämereen. Joki laskee 46 kilometrin matkalla 89 metriä. Kuivajoki kuuluu Itämeren kalastuskomission merilohen toimintaohjelmaan Salmon Action Plan (SAP), jonka tavoitteena on saada palautettua Kuivajoki lohijoeksi. Kuivajoki on koskiensuojelulailla suojeltu voimalaitosrakentamiselta. 

Kalataloudellisesti merkityksellisistä kalalajeista Kuivajoessa esiintyy mm.  lohi, harjus, hauki, ahven, lahna, made, siika ja nahkiainen. Lisäksi joessa viihtyy jokirapu.